sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Does it really matter?

Olin jossain juhlissa isolla kattoterassilla, siellä oli sellasia hienoja katossysteemejä minkä alla oli sit sohvia ja pöytiä.
Mulla kävi tosi hyvä tuuri kun yks tosi söpö jätkä (jota kattelen rl usein baaris) oli ilmeisesti just eronntu tytystään ja se tyty katteli sitä jätkää vihasen näkösenä toisen katoksen alta.
Kävelin sen jätkän luokse ja istuin sen viereen. Juteltiin jotain siinä ja se alko lämpeneen mulle samalla kun pöydällä oleva kuohari pullo tyhjeni.
Naurettiin lopulta ihan kaikelle ja just kun se lähesty suuteleen mua niin alko hirvee palohälyttimen huuto ja tuuli nousi tosi nopee myrskyksi.

Porukka juoksi ihan paniikis kavereidensa luokse ja muutenki kaikki oli ihan paniikis. Miten vitus porukka pääse _katolta_ alas turvallisesti jos siel talon sisällä palaa?? Noooh, mä keksin jotain ja komensin ihmiset irrottaan niitä katoksia maasta ja tarttuun niihin kii ja toivoo et tuuli kuljettaa meidän jäässä olevalle järvelle (täs kohtaan pitää sanoa et siel katolla oli ainaki +28 vaik muuten ulkona oli kylmä).
Noh, minä, se söpö jätkä JA sen tyty alettiin irrottaan sitä katosta siinä ja muuta porukkaa liitty mukaan. Ku vihdoinkin saatiin se irti, niin kauhee tuulen puuska laitto meidät lentoon. Kaikki huusi ja kilju ja porukka oli muutenki ihan paniikissa, mut kukaan ei uskaltanu irrottaa otettaan.
Päästiin talosta kauemmas ja nähtiin miten sen keskimmäiset kerrokset löi liekkiä ja kuultiin lähenevien paloautojen ja ambulanssien ääniä.

Lopulta meidän tuuri loppu ja alettiin tippua aika kovaa vauhtia alaspäin. Vilkasin alas ja tajusin et me ollaan tosiaan siinä järvellö ja huusin kaikille et koht me ollaan alhaalla et sori jos teillä on korkkarit :D
Tipahdettiin tosi kipeesti jäälle ja päästettiin katoksesta irti ja se katos jatko matkaansa pari metriä ennenku romahti kasaan. Nähtiin pari muutaki katosta joiden korkeus laski nopeemmin ku meidän... Joku sivullinen oli kait bongannu meidät, koska siihen kurvas lauma ambulansseja jotka tuli hakeen meidät siitä jäältä pois ja lämpimään autoon.
Kinusin niiltä ambulanssityypeiltä lupaa lähtä kotiin, koska mulla oli vaan pari tyhmää naarmua polvissa ja kyynärpäissä. Lopulta ne lupas ja lähdin muutaman muun tyypin kanssa kävelemään kaupunkiin.
Löydettiin 24h auki oleva ruokakauppa ja kerättiin sieltä ihan helvetisti safkaa ja juostiin vaan maksamatta pois. Eikä yksikään myyjä lähteny meidän perään. Oltiin kait aikamoinen näky, revenneitä vaatteita ja verisiä naarmuja ympäriinsä.
Mentiin jonkun tyypin kämpille ja syötiin ja katottiin uutisia telkkarista missä ne selitti tapahtunutta ja revettiin nauruun kun ne mainitsi että katolla olleet n. 200 juhlijaa on 'kadonneet' ja taivalla nähtiin lentäviä katoksia jotka syöksyi maahan muutaman kilometrin päässä siitä kerrostalosta.

Sit mun mieleen tuli se jätkä ja soitin sen puhelimeen. Se vastas ja kerto et on ok, mut sen toinen käsi on ihan palasina ja naamas on 25 tikkiä. Lupasin tulla käymään parin päivän päästä sitku sen käsi on laitettu takas kasaan jne. "Love you" kuuluu viimeiset sanat puhelimesta, en vastaa enää mitään ja painan punasta luuria.

---------
Sitte mun Wreck This Journal tökkää mua ikävästi alaselkään ja säikähin hereille. Well thanks a lot, book..